Monday, May 30, 2016

Mountainbiking. And orienteering.

Kävinpä lauantaina pienen yllytyksen saattelemana kokeilemassa elämäni ensimmäistä kertaa pyöräsuunnistusta. Pälkäneellä järjestettiin Fillarirastit, jotka toimivat oikeille pyöräsuunnistajille arvokisakarsintoina ja itse kokeilin oikeiden kisojen välissä kuntosarjassa touhua. Paikalla oli myös junioreita ja veteraaneja hämmentävän paljon. Täytyy myöntää, että kuvittelin ennakkoon lajin olevan tosi pienen piirin touhua, mutta paikalla oli varmaan enemmän kisailijoita, kuin olen nähnyt viime vuosina yhdessäkään tavallisessa pyöräilykisassa Suomessa. Meno vaikutti hyvältä ja positiiviselta ulkopuolisen silmiin - ei ihme että kyseisessä lajissa on tullut viime vuosina hienoa kansainvälistä menestystä.

Omat lähtökohtani lajin kokeilulle olivat erinomaiset: en osaa juurikaan suunnistaa ja olen maastopyöräilytaidoiltani suunnilleen samaa luokkaa kuin suunnistustaidoiltani. Viime keväänä opettelin suunnistuksen saloja vähän ja selvisin kunnialla osuudestani Venloissa, mutta tuon jälkeen en ole tehnyt mitään suunnistukseen viittaavaa. Kun eilen lähes vuoden tauon jälkeen sain käteeni suunnituskartan ja tungin sen hetkeä aiemmin pyörääni kiinnitettyyn karttatelineeseen, totesin itselleni samantien, että en taida löytää yhtäkään rastia metsästä. 

Pyöräillessä kartan lukeminen oli vähän helpompaa kuin juostessa - ainakin tasaisella alustalla, mutta ei se silti helppoa ollut. Poluilla ei ollut mitään jakoa vilkuilla ympäristöä, puhumattakaan kartan lukemisesta, kun keskityin lähinnä pysymään pystyssä ja hengissä. Epäonnistuin tosin pystyssä pysymisessäkin ja löysin itseni muutaman kerran kyljelläni pusikosta ja ilmeisesti jossain kivikasastakin päätelleen komeista mustelmista, jotka olivat ilmestyneet kylkeen ja jalkaan seuraavan illan ja yön aikana. Olo tuntuu aikalailla pesismailalla hakatulta.

Meidän seurueen pyöräkalustoa päivän alussa. 
Kuntosuunnituksen pidemmällä radalla käytettiin samaa karttaa kuin aiemmin aamulla miehet olivat käyttäneet sprinttikisassaan. Ihannepituudeltaan n.6km radalla (linnuntietä vajaat 5km) oli 12 rastia, joista ehkä 4 löysin ilman suurempaa ongelmaa. Muutamaa rastia hain todella pitkään ja hartaasti. Niin hartaasti, että olin muutaman kerran aivan eri puolella karttaa kuin missä kuvittelin olevani. Tähän havahduin yleensä vasta löytäessäni jonkun täysin muun rastin kuin mitä olin hakemassa ja paikantaessani itseni sen avulla takaisin kartalle. Suunnistuksellista tasoani taitaa parhaiten kuvata tosiasia, että käytin yhteen, kaikkein eniten eksymistä aiheuttaneeseen rastiväliin melkein yhtä pitkän ajan kuin miesten voittaja oli käyttänyt koko radan kiertämiseen. Kiitos kyseisen rastivälin ja kaiken muun eksymisen, taisin saada kunnian olla päivän hitain pyöräsuunnistaja (kyseisellä radalla).

Maastopyöräily itselleni ihan uusilla poluilla oli kuitenkin hauskaa ja harhailuunkaan en jaksanut turhautua, kun lopulta kaikki 12 rastia löytyivät kuitenkin ja väliin osui pieniä pätkiä, jolloin olevinaan tiesin, mitä olen tekemässä. Loppua kohti opin jo vähän seuraamaan itseäni kartalla. Kartalla pysymistä helpotti myös kummasti, kun yhden kaatumisen jälkeen tajusin, että karttatelinehän pyörii ja voisin käännellä sitä sen mukaan, missä ajan. Moisen havainnon jälkeen vasen ja oikea pysyivät paremmin hallinnassa, enkä enää seikkaillut ihan väärällä puolella karttaa.

Todistetusti leimaamassa viimeisellä rastilla. 
Lopputulemana taisin olla päivän hitain pyörä(kunto)suunnistaja ja mittarin mukaan kiertelin metsässä "vähän" ylimääräistä, kun matkaakin kertyi lähemmäs 9km. Samoin kuin suunnistus, niin ei pyöräsuunnistuskaan ole menettänyt allekirjoittaneessa kovinkaan suurta lahjakkuutta, kun olen nuorena päätynyt muiden lajien pariin. Mutta koska ilmeisesti tykkään tehdä asioita, joissa olen hävettävän huono, päätyi lainakarttateline mukana kotiin asti ja aion kesän aikana käydä uudestaankin pyörän kanssa eksymässä metsässä kartan kanssa.

Kiitos Henna ja Pasi, kun huijasitte mukaanne, piditte seuraa ja autoitte ummikkoa :)

* * * * * * * *

This past weekend I tried some mountainbike orienteering. I'm really bad at orienteering as well as in mountainbiking, so even before I got to the start line on saturday, I knew it would not be easy and that I would most certainly be the slowest one going around in the woods trying to find the correct control points.

And well, that's exactly how it went. A couple of times I was completly lost and on the other side of the map that thought I was. And I also crashed twice so that it now feels (and looks) like I was beaten with a baseball bat. But in the end I managed to find all the 12 control points and got through the same route as the "real" mtbo - people earlier the same day, although "a bit" slower.

I would not describe myself as talent for this sport, the opposite, but it still was a lot of fun. Time was flying exploring the new trails I'd never been to and as I was out there just for fun, those huge mistakes I made didn't matter at all. It was basically all smiles all the way and that's how I like it to be these days. I got to keep the mapholder I borrowed from a friend, so I guess I should take it into use and go for another mtbo event this summer. 


No comments:

Post a Comment